Skip to main content

Tekijä: admin

Isännöintiala keskittyy nopeasti ja se vaikuttaa satojen tuhansien suomalaisten asumiseen

Tuoreen isännöintialan toimialakatsauksen (julkaisija Isännöintiliitto) mukaan isännöintialalla on tehty 2020-luvulla yli 100 yrityskauppaa. Luku on valtava suhteutettuna markkinan 900 yrityksen kokoon. Kauppojen suurta lukumäärää ei selitä alan suuri eläköitymisaste, vaan suuri osa kaupoista on keskisuurten ja suurten yritysten fuusioita. Ostoissa johtopaikkoja pitävät suuret pääomasijoittajat.

Taloyhtiöt eivät halua olla kauppatavaraa ja kokevat samalla voimattomuutta vaikuttaa

Kiihtyvällä tahdilla suuret pääomasijoittajat ostavat pieniä paikallisia isännöitsijätoimistoja. Suurten yksiköiden mahdollisuus kehittää tehokkaampia ja parempia palveluita on ilmeinen. Taloyhtiöille kaupat näyttäytyvät kuitenkin monesti myös epätietoisuutena, uusina ehtoina ja hintoina, joiden edessä koetaan voimattomuutta vaikuttaa.

Odevo jatkaa laajentumistaan

Odevo, yksi johtavista asuinkiinteistöjen hallintaan keskittyvistä kansainvälisistä toimijoista, jatkaa laajentumistaan Suomessa ostamalla isännöinnin markkinajohtajan Retta Isännöinnin. Retta Isännöinti, jolla on lähes 6 000 asiakasta, 150 000 hallinnoitavaa kotia ja 600 työntekijää, jatkaa toimintaansa Retta-brändin alla ja tulee olemaan Odevon omistaman Kontun sisaryhtiö.